Meillä oli pentutreffit, kun ihana kultaisen noutajan pentu Enzo kävi meillä leikkimässä pentujen kanssa. Pennut saivat hyvän kokemuksen tutustumisesta vieraaseen ja hieman eri näköiseen koiraan.
lauantai 28. syyskuuta 2019
Luovutusikä ja uudet kodit
Viime viikonloppuna Yaye-Non Eat My Dust ja Yaye-Non Roadrunner lähtivät maailmalle. Pennut pääsivät hyviin koteihin muiden huskien ja koirien joukkoon, jonne ne saattoi luovuttaa luottavaisin mielin. Eat My Dust muutti Markolle ja Minnalle Lehmoon ja hauskasti siellä oli Joikun siskon Birtan kaksi viikkoa vanhempi pentu eli meidän pentujen serkku Ylva odottamassa leikkikaveria. Roadrunner muutti Pihtiputaalle Miljan ja Juhan luokse.
Onneksi ei meilläkään vilinä ja vilske lopu kotiin jääneiden neljän pennun kanssa. Kotiin meille jäi siis pojat Yaye-Non Dasher Dante eli Dante ja Yaye-Non Sonic Boom eli Polar sekä tytöt Yaye-Non Like Wind I Go eli Susi ja Yaye-Non Speed of Light eli Tiuku.
Alla kuvat pennuista 8-viikon iässä. Pentueen kasvatus on ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista. Pentulauman kanssa hymy on ollut herkässä ja kuluneisiin viikkoihin on sisältynyt erityisesti myös paljon siivousta. Sanomalehteä ja talouspaperia on kulunut kilometrikaupalla ja pyykkikone on pyörinyt. Lauman aikuisetkin koirat ovat olleet aivan haltioissaan pennuista ja Joiku on ollut erinomainen emo pennuille. Joiku on hoivannut ja leikittänyt pentuja ja Joiku on imettänyt pentuja melko pitkään ja myös itse vieroittanut pentuja maidosta, mutta vielä saivat myös Eat My Dust ja Roadrunner viimeiset maitohörpyt aamulla ennen uusiin koteihin lähtemistä. Joikun veljellä Haltilla nousi myös hauskasti vahva hoivavietti pentuja kohtaan tavatessaan pennut ensimmäistä kertaa niiden ollessa vielä pentulaatikossa, sillä Halti alkoi kuolaamaan ja valmistautui oksentamaan pennuille ruokaa. Siperianhuskeilla on myös uroksilla tyypillisesti vahva hoivavietti pentuja kohtaan.
Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet hurjaa vauhtia ja ovat kaikki ihanan reippaan oloisia. Pentutarkastuksessa kaikilla oli kaikki hyvin ja molemmilla pojilla Dantella ja Polarilla löytyi myös molemmat kivekset eli sitäkään ei tarvitse jännittää.

Yaye-Non Eat My Dust |
Yaye-Non Roadrunner |
Yaye-Non Speed Of Light |
Yaye-Non Dasher Dante |
Yaye-Non Like Wind I Go |
Yaye-Non Sonic Boom |
perjantai 13. syyskuuta 2019
7 viikkoa
Tässä eilen otettuja kuvia pennuista. Pennut tulivat maanantaina jo 7 viikon ikään. Pennut ovat jo aikamoisia vauhtihirmuja eikä kameran kanssa meinaa aina oikein pysyä mukana :)
Yaye-Non Sonic Boom |
Yaye-Non Speed Of Light |
Yaye-Non Dasher Dante |
Yaye-Non Eat My Dust |
Yaye-Non Like Wind I Go |
Yaye-Non Roadrunner |
sunnuntai 1. syyskuuta 2019
Aamu-ulkoilua
Pentujen aamu-ulkoilun kuvasatoa :) Ja pennut täyttävät huomenna jo 6 viikkoa! Kyllä aika menee niin äkkiä! Joiku ja Ivan ovat saaneet hienoja pentuja. Kaikki ovat tosi reippaita ja hakeutuvat mielellään kontaktiin ihmisten kanssa. Aikamoista vilinää ja vilskettä alkaa olla kuuden aktiivisen huskynpennun kanssa :) Joiku hoitaa edelleen pentuja suurella hartaudella ja edelleen jopa siivoaa niiden jätöksiä.
Yaye-Non Like Wind I Go |
Yaye-Non Eat My Dust |
Yaye-Non Sonic Boom |
Yaye-Non Roadrunner |
Yaye-Non Speed Of Light |
Yaye-Non Sonic Boom |
Yaye-Non Dasher Dante |
Yaye-Non Like Wind I Go |
Yaye-Non Sonic Boom, jolla on todella siniset silmät :) |
Yaye-Non Roadrunner |
Yaye-Non Eat My Dust |
Yaye-Non Roadrunner |
Yaye-Non Like Wind I Go |
Yaye-Non Roadrunner |
Yaye-Non Eat My Dust |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)