sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Alkukesän tunnelmia

Kesä on taas täällä. Junioreiden eli Danten, Polarin, Suden ja Tiukun ensimmäinen kausi on ohi ja koirilla on nyt meneillään lomakausi valjakkotreeneistä. Junioreista jokainen on osoittautunut erittäin lupaavaksi nuoreksi rekikoiran aluksi ja jokaiselta on löytynyt huimaa intoa valjakossa työskentelyyn. Muutaman kerran niitä on jo kokeiltu hieman johdossakin hyvällä menestyksellä ja toiveissa olisikin, että niistä löytyisi myös johtaja-ainesta. Aika näyttää miten lopulta käy, mutta olen erittäin tyytyväinen niiden ensimmäiseen kauteen. 

Vaikka huskyt ovatkin arktisia rekikoiria, myös ne selvästi nauttivat kesästä ja kesän puuhista. Koirien oma allas on taas "hittituote" ja koirat käyvät siellä monta kertaa pulikoimassa kesken päivittäisten juoksuleikkien. 

Perinteisellä alkukesän suopursuretkellä on myös käyty ja ihasteltu kukkivia suopursuniittyjä ja suopursujen huumaavaa tuoksua. Nyt on hyvä aika lähteä suolle. 

Joiku voikukkaniityllä

Susi

Tiuku suopursujen keskellä

Suopursuja

Tupasvillaa