Talvi alkaa kääntymään kevääksi ja viimeiset rekikelit ovat käsillä. Pakkasesta ja lumesta on otettu kaikki irti, kun vihdoinkin tuli tämän harrastuksen kannalta hyvä talvi. Muutama viime vuosi ovat olleet lumimäärän puolesta melko kehnot täällä Etelä-Suomessa. Ensimmäistä kertaa pääsee myös reellä isolla valjakolla suoraan pihasta mikä on aika luksusta, kun on ehtinyt tottua siihen, että aina pitää pakata koirat ja kamppeet autoon ja ajella treenipaikalle ja takaisin. Välillä on kyllä kiva käydä treenaamassa muissakin maisemissa, mutta kiireisen arjen keskellä säästää paljon aikaa ja puhtia, kun voi edes jonkin verran treenata suoraan pihasta. Samalla naapuritkin saavat hyvää viihdettä. Joikun juoksuja odotetaan vielä alkaviksi, todennäköisesti ne alkavat pian ja lopputuloksena on toivottavasti pikku-Joikuja kevään aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti