maanantai 23. maaliskuuta 2020

Taivalkoski

Lähdimme koirien kanssa etsimään lunta ja talvea Taivalkoskelle metsän keskelle ja nyt onkin jo ehditty myös palata koirien kanssa omaan kotiin metsän keskelle. Mukana meillä oli tällä kertaa vain aikuisia koiria, sillä halusimme keskittyä ajamaan valjakolla mahdollisimman paljon ja pennut vasta alkavat pian opetella valjakkotouhun saloja ja ehtivät kyllä myöhemminkin päästä reissaamaan. 


Taivalkosken maisemat ovat tuttuja jo monelta reissulta ja olivat aivan lumoavat niin kuin aina. Taivalkoskella on yleisesti hyvä lumitilanne ja olisi ollut ihana jäädä pohjoiseen pidemmäksikin aikaa, mutta ajankohtaisen koronatilanteen vuoksi on kuitenkin viisainta pysytellä kotona ja noudattaa virallisilta tahoilta saatuja ohjeita ja suosituksia ja siksi mekin olemme loppulomaa viettäneet kotosalla. Kotona on kuitenkin myös kivaa ja hyvä olla. 

Taivalkoskella tuli ajettua tietenkin siis koiravaljakolla ja myös saunottua, lilluttua paljussa rusinoiksi asti ja pääsimme näkemään myös pienet revontuletkin. Meillä kotona näkyy hyvin tähtitaivas ja linnunrata, mutta Taivalkoskella tähtitaivas oli vieläkin upeampi ja kirkkaampi ja metsän keskellä valosaaste oli liki olematonta. 


Taivalkosken kauniissa maisemissa oli mukava ajella niin järven jäällä kuin metsäuraa pitkin ja oli ihana päästä vihdoinkin ensimmäistä kertaa tälle kaudelle ajamaan reellä. Kelit suosivat, välillä paistoi aurinko ja välillä oli pilvinenkin päivä ja hieman lumisadetta. Ura oli välillä aika raskas, mutta koirat tekivät töitä sisukkaasti ja olivat selvästi innoissaan lumesta. 
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti